Kerjuun taustalla on nähtävissä kahdenlaisia vaikuttimia. Kerjäläinen saattaa olla aidosti ahdinkoon joutunut olosuhteiden uhri joka viimeisenä keinonaan turvautuu kerjuuseen mikä etenkin kehitysmaissa saattaa ajoittain olla ainoa vaihtoehto. Tällöin asianomainen pyrkii kuitenkin kaikin keinoin saamaan elämän uudelleen hallintaansa ja elättämään itsensä omalla työllään. Näiden ihmisten auttaminen kannattaa aina, he ovat avusta kiitollisia ja nousevat jaloilleen heti kun pystyvät.
Toisen ryhmän muodostavat ne ihmiset joille riiston uhrina olemisesta on tullut identiteetin perusta, elämäntapa ja elinkeino. Uhrin roolissaan heillä on alinomainen tunne oikeudesta vastikkeettoman hyvityksen saamiseen maailmalta.Heidän mieltään hallitsee alemmuudentunteinen kaunaisuus, tuhoavan kateuden ja rajattoman vaillejääneisyyden tunteet, joita mitkään avustukset eivät pysty hälventämään.Uhrin roolin vangiksi jääneiden ihmisten elämänhistoria on yleensä laaja-alaisen psykososiaalisen ja taloudellisen riiston ja usein myös väkivallan leimaama. Uhrin identiteetti on kuitenkin heidän persoonallisuutensa kehityskyvytön ja vammautunut osa joka estää heitä työstämästä kokemiaan traumoja ja saamaan haltuunsa persoonallisuutensa iänmukaisia valmiuksia ja mahdollisuuksia rakentaa itselleen uusi onnellisempi elämä. Uhrin identiteetissä kerjäävä ihminen havainnollistaa sekä omaa riistettynä olemistaan, että pyrkii samalla varsin häikäilemättömin ja teatraalisin keinoin manipulomaan ohikulkijoiden säälin, myötätunnon ja syyllisyydentunteita saadakseen vastikkeetonta hyvitystä kokemilleen vääryyksille. Ilmaistu kiitollisuus on puhtaasti näyteltyä, eivätkä mitkään avustukset saa asianomaista luopumaan kerjäläisen elinkeinostaan. Uhrin identiteetin lähtökohdista tapahtuvaan kerjäämiseen liittyy usein myös taipumus omaisuusrikoksiin koska tässä tilassa oleva ihminen ei usein koe mitään syyllisyydentunteita varastaessaan, vaan kokee pikemminkin vain ottavansa sen minkä maailma on hänelle muutenkin velkaa. "Uhriminä" on myös mielen sisällä häikälemätön voima, joka estää ja tukahduttaa terveempien persoonallisuuden puolien pyrkimyksiä löytää keinoja aitoon realiteettipohjaiseen elämän olosuhteiden parantamiseen. "Uhriminän" vallassa oleva aikuinen ei yleensä pysty myöskään suomaan lapsilleen paremman elämän eväitä ja näin siirtää vaillejääneisyyden kulttuuria sukupolvesta toiseen.Juuri laajojen kansanryhmien pitkäaikaisen alistamisen ja riiston myötä syntyneet "vaillejääneisyyden kulttuurit"muodostavat keskeisen psykososiaalisen vastarinnan lähteen pyrkimyksille poistaa köyhyyttä ja kurjuutta maailmasta.
Koska ammattimainen katukerjääminen edustaa selvästikin etupäässä juuri uhrin identiteetistä käsin tapahtuvaa kerjäämistä joka vain ylläpitää kurjuutta,tulisi se kieltää. Samalla tulisi kuitenkin EU:n piirissä tehdä kaikki mahdollinen kerjäläisten elinolosuhteitten ja elämän lähtökohtien parantamiseksi ja yhteiskunnan tasaarvoisiksi itseään omalla työllään elättäviksi jäseniksi tulemiseen kannustamisessa. Erityisesti pitäisi kiinnittää huomiota heidän lastensa koulutukseen ja tukea lasten oikeutta ihmisarvoiseen elämään niin lapsena kuin aikuisenakin.
Tampere 10.10.10
Jorma Tähkä psykiatri
perjantai 25. marraskuuta 2011
Alle kolmevuotiaiden päivähoito
Kasvatustieteilijä Erja Rusasen huoleen alle kolmevuotiaiden lasten soveltuvuudesta päiväkotihoitoon on helppo yhtyä. Artikkelista saa kuitenkin sen vaikutelman ikäänkuin asiaan olisi vasta nyt herätty.Kuten esim. Liisa Kelti-kangasjärvinen kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot (WSOY 2010 ), käsitellessään ansiokkaasti päiväkodin vaikutusta lapsen soisiaaliseen kehitykseen, tähdentää, jo 1990-luvulla useat laajat ja arvovaltaiset tutkimukset ( Vandelin,Bates,Borgen, Harvey jne ) osoittivat, että lapset, joiden kokopäiväinen päivähoito oli alkanut ensimmäisen ikävuoden aikana ja jatkunut kouluikään saakka, olivat myöhemmin luokassa aggressiivisempia, helpoimmin turhautuvia ja eniten sääntöjä rikkovia. Alle yhden vuoden iässä aloitettu hoito ennusti ongelmia voimakkaimmin ja sosiaalisesti selviytymikykyisimmät kouluiässä olivat ne, jotka oli hoidettu kotona yli kolmevuotiaaksi.
Laajin ja tunnetuin asiaa koskeva tutkimus lienee 1990-luvulla USA:ssa tehty NICHD-tutkimus (National Institute of Child Health and Human Development Study of early Child Care). Siinä oli mukana 27 yliopistoa 10 eri osavaltiosta tai kaupungista ympäri USA:ta. Tutkimuksessa oli mukana 10.000 äitiä, ja lasten seuraaminen aloitettiin syntymähetkestä jotta myös päivähoitoa edeltäneet olosuhteet voitiin huomioida.
Keskeinen tutkimustulos oli, että tuntimäärä, jonka lapsi oli viettänyt kodin ulkopuolisessa hoidossa 4!/2:een ikävuoteen mennessä, ennusti lapsen sosiaalisia taitoja esikoulu- ja kouluiässä sekä äidin että opettajan raportoimana. Mitä enemmän lapsilla oli kertynyt keskimäärin tähän ikään mennessä päiväkotihoitotunteja viikossa, sitä enemmän lapsilla oli käytösongelmia ja ristiriitoja tovereiden kanssa, erityisesti tottelemattomuutta,levottomuutta ja hyökkäävää käytöstä. Nämä tulokset säilyivät, vaikka päivähoidon laatu ja kodin olosuhteet oli otettu huomioon.
Vaikka päivähoidon keskimääräinen vaikutus myöhempään sosiaalisuuteen ei ollut tavattoman suuri, se oli kuitenkin selvästi havaittavissa. Erja Rusasen näkemyksiä tukien, ryhmissä tapahtuva hoito vastakohtana yksilölliselle hoidolle oman hoitajan kanssa oli pienille lapsille epäedullisempi sosialisoitumisen kannalta. Suomen alle kolmen vuoden ikäisten lasten hoidollisiin epäkohtiin on tiettävästi kiinniitetty huomioita myös Unicef:n taholta.
Niin kuin Keltikangas järvinen viisaasti toteaa, pienempikin yleinen aggressiivisuuden lisääntyminen siirtää yhteiskunnan normeja väkivaltaa suosivaan suuntaan kokonaisuudessaankin. Suomalaisten koululaisten todettu levottomuus, lisääntyvät huostaanotot, väkivaltailmiöt, kiusaaminen ja lisääntyvät ADHD- tapaukset, joista ainakin osa ovat käsitykseni mukaan lasten persoonallisuuden varhaisten vuorovaikutusvaurioiden ilmentymiä, ja merkit yleisestä, yhä suuremmasta vaikeudesta solmia kestäviä, rakkauteen ja ystävyyyteen perustuvia ihmissuhteita, tulisi herättää laajaa huolta ja perusteellista keskustelua .
Itse olen myös vakuuttunut ,että nuorten syrjäytymisen ja aineellisenkin köyhyyden keskeisiä taustasyitä ovat kasvuvuosien kehityksellisten vuorovaikutustarpeiden riittämätön huomioiduksi tuleminen, ja tähän kytkeytyneet traumat, jotka jättävät persoonallisuuden psykososiaaliset valmiudet vajajaiksi. Samalla syntyy voimakkaita vihan, vaillejääneisyyden ja tuhoavan kateuden ja ahneuden minätiloja.Ne liittyvät elämättömän lapsuuden tarpeisiin, jotka eivät enää aikuisuudessa ole tyydytettävissä. Kun ne kohdistuvat itseen, ne ovat omiaan vahingoittamaan persoonallisuuden terveen puolen aikuisia, työhön ja opiskeluun liittyviä pyrkimyksiä, esim. aiheuttamalla masennusta,itsetuhoisuutta huumeiden ja alkoholin käyttöä sekä yleistä vaikeutta ottaa aikuista vastuuta itsestään ja lapsistaan. Kun ne kohdistuvat ulkomaailmaan ne voivat ilmetä esimerkiksi varasteluna, impulssiivisina väkivallantekoina ja äärimuodoissaan, myös Englannin äskettäisten mellakoiden kaltaisina joukkotuhoamisen ja varastelun orgioina.
Tampere 18.10.2011
Jorma Tähkä psykiatri
Laajin ja tunnetuin asiaa koskeva tutkimus lienee 1990-luvulla USA:ssa tehty NICHD-tutkimus (National Institute of Child Health and Human Development Study of early Child Care). Siinä oli mukana 27 yliopistoa 10 eri osavaltiosta tai kaupungista ympäri USA:ta. Tutkimuksessa oli mukana 10.000 äitiä, ja lasten seuraaminen aloitettiin syntymähetkestä jotta myös päivähoitoa edeltäneet olosuhteet voitiin huomioida.
Keskeinen tutkimustulos oli, että tuntimäärä, jonka lapsi oli viettänyt kodin ulkopuolisessa hoidossa 4!/2:een ikävuoteen mennessä, ennusti lapsen sosiaalisia taitoja esikoulu- ja kouluiässä sekä äidin että opettajan raportoimana. Mitä enemmän lapsilla oli kertynyt keskimäärin tähän ikään mennessä päiväkotihoitotunteja viikossa, sitä enemmän lapsilla oli käytösongelmia ja ristiriitoja tovereiden kanssa, erityisesti tottelemattomuutta,levottomuutta ja hyökkäävää käytöstä. Nämä tulokset säilyivät, vaikka päivähoidon laatu ja kodin olosuhteet oli otettu huomioon.
Vaikka päivähoidon keskimääräinen vaikutus myöhempään sosiaalisuuteen ei ollut tavattoman suuri, se oli kuitenkin selvästi havaittavissa. Erja Rusasen näkemyksiä tukien, ryhmissä tapahtuva hoito vastakohtana yksilölliselle hoidolle oman hoitajan kanssa oli pienille lapsille epäedullisempi sosialisoitumisen kannalta. Suomen alle kolmen vuoden ikäisten lasten hoidollisiin epäkohtiin on tiettävästi kiinniitetty huomioita myös Unicef:n taholta.
Niin kuin Keltikangas järvinen viisaasti toteaa, pienempikin yleinen aggressiivisuuden lisääntyminen siirtää yhteiskunnan normeja väkivaltaa suosivaan suuntaan kokonaisuudessaankin. Suomalaisten koululaisten todettu levottomuus, lisääntyvät huostaanotot, väkivaltailmiöt, kiusaaminen ja lisääntyvät ADHD- tapaukset, joista ainakin osa ovat käsitykseni mukaan lasten persoonallisuuden varhaisten vuorovaikutusvaurioiden ilmentymiä, ja merkit yleisestä, yhä suuremmasta vaikeudesta solmia kestäviä, rakkauteen ja ystävyyyteen perustuvia ihmissuhteita, tulisi herättää laajaa huolta ja perusteellista keskustelua .
Itse olen myös vakuuttunut ,että nuorten syrjäytymisen ja aineellisenkin köyhyyden keskeisiä taustasyitä ovat kasvuvuosien kehityksellisten vuorovaikutustarpeiden riittämätön huomioiduksi tuleminen, ja tähän kytkeytyneet traumat, jotka jättävät persoonallisuuden psykososiaaliset valmiudet vajajaiksi. Samalla syntyy voimakkaita vihan, vaillejääneisyyden ja tuhoavan kateuden ja ahneuden minätiloja.Ne liittyvät elämättömän lapsuuden tarpeisiin, jotka eivät enää aikuisuudessa ole tyydytettävissä. Kun ne kohdistuvat itseen, ne ovat omiaan vahingoittamaan persoonallisuuden terveen puolen aikuisia, työhön ja opiskeluun liittyviä pyrkimyksiä, esim. aiheuttamalla masennusta,itsetuhoisuutta huumeiden ja alkoholin käyttöä sekä yleistä vaikeutta ottaa aikuista vastuuta itsestään ja lapsistaan. Kun ne kohdistuvat ulkomaailmaan ne voivat ilmetä esimerkiksi varasteluna, impulssiivisina väkivallantekoina ja äärimuodoissaan, myös Englannin äskettäisten mellakoiden kaltaisina joukkotuhoamisen ja varastelun orgioina.
Tampere 18.10.2011
Jorma Tähkä psykiatri
Kommentti syrjäytymisestä, Aamulehti 29.5.2011
Pääkirjoituksessaan 29.05.11 Aamulehti kiinnitti huomiota erittäin tärkeään kysymykseen köyhyyden, huono-osaisuuden ja syrjäytymisen laajemmista syistä ja hoitokenoista .
Kokemukseni mukaan, nyky Suomessa, lähes aina aina pääasialliset pitkäaikaisen ja elämäntavaksi muuttuneen syrjäytymisen syyt ovat liittyneet asianomaisen persoonallisuuden kehityksen vaillejääneisyyksiin, itsetuntovaurioihin ja vääristymiin. Taustalla ovat olleet läheisiin ihmissuhteisiin liittyneet puutteet ja usein vakavatkin häiriöt ,kuten hyväksikäytöt, alkoholismi, väkivalta, insesti, rakkaudettomuus ja kasvatusvastuussa olleiden kyvyttömyys ilmaista ja hallita tunteitaan.Tälläisten epäkohtien vammauttamia löytyy kaikista yhteiskuntaluokista. Kasvatusvastuussa olleiden aikuisten keinottomuuden ja tuhoavan käyttäytymisen taustalla ovat yleensä olleet heidän omat vastaavanlaiset lapsuuden kokemuksensa. Ajankohtaiset taloudelliset vaikeudet ovat useimiten olleet korkeintaan laukaisevina tekijöinä.
Psykososiaalista ja usein fyysistäkin väkivaltaa sekä persoonallisuuden kehitystä vahingoittaneita vuorovaikutuspuutteita kokeneiden ihmisten minä jakautuu toisaalta iänmukaiseen, vaikkakin vuorovaikutusvalmiuksiltaan usein puutteelliseen kehityskykyiseen minään, ja toisaalta sisäistettyjen traumojen pohjalta syntyneisiin minätiloihin joiden vallassa ollessaan asianomainen saattaa esimerkikisi ilman ulkoista syytä syyllistyä joskus vakavaankin väkivaltaan. Näiden traumapohjaisten minätilojen kirjon tarkempi luonne vaihtelee ihmisestä toiseen, mutta yksi on kaikille persoonallisuuden kehitystarpeissaan vakavammin vaille jääneille yhteinen, se on vaille jääneen lapsen minätila uhrina. Lievemmässä muodossa se on havaittavissa useimmissa ihmisissä.
Tässä minätilassa ollessaan asianomainen etsii, sitä itse tiedostamatta, nykyisyydestä konkreettisella tasolla kaikkea sitä mitä on lapsuudessaan jäänyt vaille ja hyvitystä kokemilleen kärsimyksille ja kokee vaatimuksen aikuisesta vastuun kantamisesta työelämässä ja vanhempana olemisesta epäoikeudenmukaisena.
Koska lapsuuden menetyksiä ei voida konkreettisella tasolla enää saada hyvitetyksi uhrin minätilassa elävät jatkuvassa uhmakkaassa vaillejääneisyydessä jossa he syyllistävät muuta maailmaa kaikista vaikeuksistaan, pakenevat aikuista vastuuta kaikilla elämän alueilla ja kokevat kroonista tuhoavaa kateuden ja vihan tunnetta aikuista selviytymiskykyä ja elämäniloa ilmaisevia ihmisiä kohtaan. Nämä he kokevat riistäjinä jo senkin takia, että näillä on elämän ilossaan sellaista mitä he eivät vaille jääneen lapsen minätilassa voi itse koskaan tavoittaa. Kyltymättömässä ahneudessaan ja aikuisen vastuunoton välttelyssään vaille jäänyt uhriminä on myös äärimmäisen taitava manipuloimaan muita ihmisiä säälin ja syyllisyyden tunteilla saadakseen erilaisia vastikkeettomia hyötyjä itselleen, joista ei koskaan kuitenkaan olla aidosti kiitollisia ja jotka eivät koskaan ole riittäviä.Uhriminä on kuin persoonallisuuden käen poika, mitä enemmän sitä tuetaan , sitä suuremman vallan se saa ihmisessä ja syrjäyttää vähitellen iänmukaisen terveen minän. Terveen minän auttaminen sen sijan on aina kannattavaa. Sen tavoitteena on aikuinen iänmukainen elämä, se nousee heti jaloilleen kun pystyy ja on avusta kiitollinen.
Vaille jääneessä minätilassa oleva ei myöskään kykene vanhemmuuteen ,vaan pyrkii usein tekemään lapsistaan itselleen vanhemman korvikkeen jolle uskoutuu vaikeuksissaan ja johon turvautuu peloissaan. Vaille jäänyt minä myös usein kilpailee ja kokee kateutta oman lapsenkin hoidetuksi tulemisen tarpeiden ja oikeuksien suhteen. Parhaassa tapauksessa lapsi kelpaa "kaveriksi". Näin syntyy helposti köyhyyttä ylläpitävä vaillejääneisyyden kulttuuri.
Vaille jäänyt minä on siten iänmukaisen minätilan vihollinen. Se pyrkii kaikin keinoin sabotoimaan aikuisen puolen pyrkimyksiä saada elämä aikuiseen hallintaansa koska se ei voi luopua varhaisista tarpeistaan. Näin monen ihmisen hyvin alkanut opiskelu, työsuhde tai muu terveeseen aikuisuuteen liittyvä pyrkimys kariutuu toistuvasti masennuskohtauksiin, alkoholin käyttöön tai johonkin muuhun itsetuhoisaan toimintaan.
Krooniseen syrjäytymiseen ajautumisvaarassa olevat ihmiset tarvitsevat apua aikuiselle minälleen.Heidän on opittava tunnistamaan ja saamaan iänmukaisen minän hallintaan vaille jääneen minän yllykkeet ja mahdollisuuden surra iänmukaisen minänsä tilassa lapsuutensa traumoja. He saattavat tarvita apua myös vuorovaikutusvalmiuksiensa parantamisessa varsinaisen ammatillisen koultuksen lisäksi. Joskus myös psykoterapiaa. Sosiaalityöntekijät kohtaavat työsään samankin henkilön kummatkin persoonallisuuden puolet. Kun he kohtaavat vastuuta pakoilevan manipulatiivisen pelurin asiakkaissaan , se joko suututtaa heitä tai he tulevat manipulatiivisesti syyllistetyiksi tukemaan uhriminän epäterveitä pyrkimyksiä. Heidän tulisi kuitenkin pysyä jämäkästi asiallisina aikuisina , asettaa rajat vaille jääneelle lapselle asiakkaassaan ja kohdistaa aina sanansa asiakkaansa persoonallisuuden aikuiselle puolelle.
Yhteiskunnan tulisi myös kunnioittaa ihmisissä olevaa vastuuta kantamaan ja aitoon välittämiseen kykenevää aikuista ja suoda tälle oikeutettu ilo oman työnsä hedelmistä. Väkivallan ja tuhoavan vihan syvimmät syyt ovat siinä, ettei yhteiskunta mahdollista kehitystä toimintakykyiseksi ja eheäksi aikuiseksi . Aito hyvinvointivaltio tarjoaa kansalaisilleen sekä riittävän sosiaalisen pääoman että aineelliset edellytykset kehittyä edellytystensä mukaisiin mittoihin ja tarvittaessa apua elämän saamiseksi iänmukaisiin uomiin. Ja se suo myös kansalaisilleen elämänilon ja onnistumisen oikeuden. Erittäin tuhoisaa on ihmisissä piilevän vaille jääneen lapsen minätilan manipulatiivinen hyväksikäyttö erilaisten poliittisten ja muiden valtapyrkimysten voimanlähteenä.
Tampere 29.11.2011
Jorma Tähkä psykiatri
Kokemukseni mukaan, nyky Suomessa, lähes aina aina pääasialliset pitkäaikaisen ja elämäntavaksi muuttuneen syrjäytymisen syyt ovat liittyneet asianomaisen persoonallisuuden kehityksen vaillejääneisyyksiin, itsetuntovaurioihin ja vääristymiin. Taustalla ovat olleet läheisiin ihmissuhteisiin liittyneet puutteet ja usein vakavatkin häiriöt ,kuten hyväksikäytöt, alkoholismi, väkivalta, insesti, rakkaudettomuus ja kasvatusvastuussa olleiden kyvyttömyys ilmaista ja hallita tunteitaan.Tälläisten epäkohtien vammauttamia löytyy kaikista yhteiskuntaluokista. Kasvatusvastuussa olleiden aikuisten keinottomuuden ja tuhoavan käyttäytymisen taustalla ovat yleensä olleet heidän omat vastaavanlaiset lapsuuden kokemuksensa. Ajankohtaiset taloudelliset vaikeudet ovat useimiten olleet korkeintaan laukaisevina tekijöinä.
Psykososiaalista ja usein fyysistäkin väkivaltaa sekä persoonallisuuden kehitystä vahingoittaneita vuorovaikutuspuutteita kokeneiden ihmisten minä jakautuu toisaalta iänmukaiseen, vaikkakin vuorovaikutusvalmiuksiltaan usein puutteelliseen kehityskykyiseen minään, ja toisaalta sisäistettyjen traumojen pohjalta syntyneisiin minätiloihin joiden vallassa ollessaan asianomainen saattaa esimerkikisi ilman ulkoista syytä syyllistyä joskus vakavaankin väkivaltaan. Näiden traumapohjaisten minätilojen kirjon tarkempi luonne vaihtelee ihmisestä toiseen, mutta yksi on kaikille persoonallisuuden kehitystarpeissaan vakavammin vaille jääneille yhteinen, se on vaille jääneen lapsen minätila uhrina. Lievemmässä muodossa se on havaittavissa useimmissa ihmisissä.
Tässä minätilassa ollessaan asianomainen etsii, sitä itse tiedostamatta, nykyisyydestä konkreettisella tasolla kaikkea sitä mitä on lapsuudessaan jäänyt vaille ja hyvitystä kokemilleen kärsimyksille ja kokee vaatimuksen aikuisesta vastuun kantamisesta työelämässä ja vanhempana olemisesta epäoikeudenmukaisena.
Koska lapsuuden menetyksiä ei voida konkreettisella tasolla enää saada hyvitetyksi uhrin minätilassa elävät jatkuvassa uhmakkaassa vaillejääneisyydessä jossa he syyllistävät muuta maailmaa kaikista vaikeuksistaan, pakenevat aikuista vastuuta kaikilla elämän alueilla ja kokevat kroonista tuhoavaa kateuden ja vihan tunnetta aikuista selviytymiskykyä ja elämäniloa ilmaisevia ihmisiä kohtaan. Nämä he kokevat riistäjinä jo senkin takia, että näillä on elämän ilossaan sellaista mitä he eivät vaille jääneen lapsen minätilassa voi itse koskaan tavoittaa. Kyltymättömässä ahneudessaan ja aikuisen vastuunoton välttelyssään vaille jäänyt uhriminä on myös äärimmäisen taitava manipuloimaan muita ihmisiä säälin ja syyllisyyden tunteilla saadakseen erilaisia vastikkeettomia hyötyjä itselleen, joista ei koskaan kuitenkaan olla aidosti kiitollisia ja jotka eivät koskaan ole riittäviä.Uhriminä on kuin persoonallisuuden käen poika, mitä enemmän sitä tuetaan , sitä suuremman vallan se saa ihmisessä ja syrjäyttää vähitellen iänmukaisen terveen minän. Terveen minän auttaminen sen sijan on aina kannattavaa. Sen tavoitteena on aikuinen iänmukainen elämä, se nousee heti jaloilleen kun pystyy ja on avusta kiitollinen.
Vaille jääneessä minätilassa oleva ei myöskään kykene vanhemmuuteen ,vaan pyrkii usein tekemään lapsistaan itselleen vanhemman korvikkeen jolle uskoutuu vaikeuksissaan ja johon turvautuu peloissaan. Vaille jäänyt minä myös usein kilpailee ja kokee kateutta oman lapsenkin hoidetuksi tulemisen tarpeiden ja oikeuksien suhteen. Parhaassa tapauksessa lapsi kelpaa "kaveriksi". Näin syntyy helposti köyhyyttä ylläpitävä vaillejääneisyyden kulttuuri.
Vaille jäänyt minä on siten iänmukaisen minätilan vihollinen. Se pyrkii kaikin keinoin sabotoimaan aikuisen puolen pyrkimyksiä saada elämä aikuiseen hallintaansa koska se ei voi luopua varhaisista tarpeistaan. Näin monen ihmisen hyvin alkanut opiskelu, työsuhde tai muu terveeseen aikuisuuteen liittyvä pyrkimys kariutuu toistuvasti masennuskohtauksiin, alkoholin käyttöön tai johonkin muuhun itsetuhoisaan toimintaan.
Krooniseen syrjäytymiseen ajautumisvaarassa olevat ihmiset tarvitsevat apua aikuiselle minälleen.Heidän on opittava tunnistamaan ja saamaan iänmukaisen minän hallintaan vaille jääneen minän yllykkeet ja mahdollisuuden surra iänmukaisen minänsä tilassa lapsuutensa traumoja. He saattavat tarvita apua myös vuorovaikutusvalmiuksiensa parantamisessa varsinaisen ammatillisen koultuksen lisäksi. Joskus myös psykoterapiaa. Sosiaalityöntekijät kohtaavat työsään samankin henkilön kummatkin persoonallisuuden puolet. Kun he kohtaavat vastuuta pakoilevan manipulatiivisen pelurin asiakkaissaan , se joko suututtaa heitä tai he tulevat manipulatiivisesti syyllistetyiksi tukemaan uhriminän epäterveitä pyrkimyksiä. Heidän tulisi kuitenkin pysyä jämäkästi asiallisina aikuisina , asettaa rajat vaille jääneelle lapselle asiakkaassaan ja kohdistaa aina sanansa asiakkaansa persoonallisuuden aikuiselle puolelle.
Yhteiskunnan tulisi myös kunnioittaa ihmisissä olevaa vastuuta kantamaan ja aitoon välittämiseen kykenevää aikuista ja suoda tälle oikeutettu ilo oman työnsä hedelmistä. Väkivallan ja tuhoavan vihan syvimmät syyt ovat siinä, ettei yhteiskunta mahdollista kehitystä toimintakykyiseksi ja eheäksi aikuiseksi . Aito hyvinvointivaltio tarjoaa kansalaisilleen sekä riittävän sosiaalisen pääoman että aineelliset edellytykset kehittyä edellytystensä mukaisiin mittoihin ja tarvittaessa apua elämän saamiseksi iänmukaisiin uomiin. Ja se suo myös kansalaisilleen elämänilon ja onnistumisen oikeuden. Erittäin tuhoisaa on ihmisissä piilevän vaille jääneen lapsen minätilan manipulatiivinen hyväksikäyttö erilaisten poliittisten ja muiden valtapyrkimysten voimanlähteenä.
Tampere 29.11.2011
Jorma Tähkä psykiatri
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)